Illusian brändikuvaukset: trendikästä visuaalisuutta ja vaivatonta yhteistyötä

Toteutimme Kauneushoitola Illusialle brändikuvaukset, joihin sisältyi henkilöstö-, tuote-, kampaamo- ja parturipalveluiden kuvauksia niin miljöössä kuin VMH:n uudessa studiossakin. Tavoitteena oli luoda trendikkäitä kuvia, jotka välittävät brändin tunnelmaa entistä paremmin ja toimivat monipuolisesti markkinoinnissa eri kanavissa.

Brändikuvausten suunnittelu käynnistyi asiakkaan ja kuvaajamme Essin yhteisellä palaverilla, jossa käytiin läpi tavoitteet ja toiveet. Keskustelujen pohjalta Essi rakensi moodboardin, laati kuvaussuunnitelman ja pukeutumisohjeet henkilöstölle, hankki rekvisiittaa sekä järjesti mallit ja heille sopivat asut.

Asiakkaan mukaan prosessi oli alusta alkaen vaivaton:
”Suunnitteluvaihe oli meille todella helppo. Essi ymmärsi heti visiomme ja toi lisäksi omia ideoita ja ehdotuksia mukaan. Saimme selkeät ohjeet valmistautumiseen sekä ohjeistuksen itse kuvauksissa, mikä teki kokonaisuudesta mutkatonta,” kertoo Jenni Ulvinen Illusiasta.

Kuvauspäivät etenivät jouhevasti suunnitelmien mukaisesti. Monelle henkilökunnan jäsenelle kyseessä oli ensimmäinen ammattilaisen tekemä kuvaus, mutta kokemus oli positiivinen:
”Essi loi rennon ilmapiirin ja sai upeasti tuotua esiin kunkin persoonan. Saimme henkilöstöltä paljon kiitosta kuvauksista.”

Kun kuvat valmistuivat, lopputulos ylitti asiakkaan odotukset:
”Ehkä eniten meitä yllätti, miten upeita kuvista tuli ja miten yhtenäinen kokonaisuus syntyi. Kuvat ovat meidän näköisiämme ja tavoitteidemme mukaisia.”

Myös Essi kuvaajana koki projektin erityisen inspiroivaksi. Hän pääsi rakentamaan kokonaisuuden alusta loppuun yhdessä asiakkaan kanssa, ja yksityiskohtien huolellinen hiominen loi vahvan ja eheän visuaalisuuden.

Illusia sai lopputuloksena käyttöönsä laajan ja monipuolisen kuvapankin markkinoinnin ja viestinnän eri kanaviin. Myös kuvien käyttöönotto oli heidän mukaansa tehty erittäin helpoksi.

Yhteistyön jälkeen asiakas kiteytti kokemuksensa näin:
”Suosittelemme VMH:ta ja Essiä lämpimästi. Palvelu räätälöitiin meitä kuunnellen, yhteistyö oli mutkatonta ja lopputulos oli juuri sitä, mitä toivoimme.”

Yleiset - Yksityisyys
VMH Productions Oy

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot ovat asiakkaillemme tärkeimpiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulee olla käytössä aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia, Facebook pikseliä ja Dealfrontia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut. Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.