VMH Tarina

VMH Tarina


Kaikki kuvaus- ja markkinointipalvelut samasta paikasta!


VMH Productions Oy on lappeenrantalainen tuotantoyhtiö. VMH:n tarina alkoi vuonna 2017 Valokuvaus & Media Huittinen nimellä pienimuotoisilla valokuvauksilla ja somehommilla. VMH sai alkunsa siitä, kun VMH:n perustaja Patric Huittisen entinen valmentaja soitti ja kysyi jos hän alkaisi tekemään seuralle somemarkkinointia sekä kuvailemaan otteluita. Valokuvausta pidempään harrastanut Patric otti haasteen vastaan.

Tuosta hetkestä tähän päivään on tapahtunut erittäin paljon..

VMH Productions Oy perustettiin loppuvuodesta 2020 ja se jatkoi tmi Valokuvaus & Media Huittisen liiketoimintaa. Yrityksen toimitilat sijaitsevat Lappeenrannassa (Eteläkatu 20, 53500). Yrityksen toimitusjohtajana toimii VMH:n perustaja Patric Huittinen. VMH:lla työskentelee tällä hetkellä yrittäjän lisäksi yksi täyspäiväinen markkinoinnin projekteista vastaava henkilö + osa-aikaisia-/keikkakuvaajia yhteensä kahdeksan. Tarvittaessa tiimi kasvaa 17 henkilöön asti. Toiminta painottuu Kaakkois-Suomen alueelle, mutta ketterä porukka liikahtaa helposti myös muualle.

VMH:n palveluntarjonta on laajentunut vuosi vuodelta ja näin ollen VMH pystyy tarjota asiakkailleen kaikki kuvaus- ja markkinointipalvelut saman katon alta kilpailukykyiseen hintaan ja laadukkaasti.

VMH on toteuttanut lukuisia valo- ja videokuvauksia yrityksille, seuroille sekä yksityishenkilöille. Ensimmäinen VMH:n toteuttama livelähetys tehtiin vuonna 2018. Livetuotantoja toteutetaan laidasta laitaan, pienistä striimauksista isoihin TV lähetyksiin. VMH on lyhykäisen historiansa aikana toteuttanut jo karkeasti noin 600 livelähetystä ja lukema kasvaa kuukausittain noin 15-20 lähetyksellä. Tämän lisäksi VMH toteuttaa paljon projekteja paikallisten yritysten kanssa mm. sosiaalisen median markkinoinnin, verkkosivujen ja graafisen suunnittelun parissa.

VMH on laajasti mukana tukemassa paikallisia urheiluseuroja eri tavoin. VMH on koko yrityksen historian aikana tehnyt paljon yhteistyötä eri urheiluseurojen kanssa ja se onkin iso osa yrityksen identiteettiä.

Eteenpäin pyrkivä yritys on kasvanut jokaisena vuotena. Muun muassa viime vuonna liikevaihto kasvoi vuodesta 2021->2022 noin 50 %. Tavoitteena on jatkaa liiketoiminnan kasvattamista myös tulevina vuosina ja olla alueen merkittävin toimija tällä toimialalla.

VMH:n huippuporukasta sanottua: Palvelualttius, ammattitaito, ahkeruus, kova työmoraali, laatu.

 

VMH Productions Oy

 

Ota yhteyttä

Patric Huittinen
+ 358 45 112 7280

patric@vmh-productions.fi 
– Better Or Nothing –

Tilaa uutiskirje

Saat sähköpostiisi VMH:n ajankohtaiset uutiset ja muuta sinua kiinnostavaa sisältöä!

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous