
Patric Huittinen – Better Or Nothing
Raotetaan hieman VMH:n perustajan hämyistä verhoa kuvien ja kulissien takaa tekstin muodossa. VMH:n haastonurkkauksen ensimmäisessä haastattelussa mies VMH Productions Oy:n takana.
Olen Patric Huittinen, Lappeenrannassa majaileva yrittäjä sekä VMH Productions Oy:n perustaja. Yrittäjänä minulla on matkaa tullut nyt neljä vuotta, ja kuvaushommia on tullut tehtyä noin seitsemän vuotta.
Vahvuuksiani ovat joustavuus, asiakaspalvelu, paineensietokyky ja halu tehdä koko ajan parempaa työtä asiakkaille.
Työn ulkopuolella, kun työkiireiltä kerkeää, minut löytää useasti Suomen Kauneimmalta golfkentältä eli Viipurin Golfin Tuosan kentältä.
10 vuotta salibandyä tuli itse pelattua ja leikkauspöytien kautta pelaaminen ei ollut enää sillä tasolla mahdollista, millä olisin halunnut. VMH sai alkunsa siitä, kun entinen valmentaja soitti ja kysyi jos alkaisin heille tekemään vähän somemarkkinointia sekä kuvailemaan. Hallilla kuitenkin tuli pyörittyä muutenkin, niin ajattelin että miksipä ei. Siitä se homma alkoi sitten kasvamaan pikkuhiljaa.
Edelleen kasvavana yrityksenä, missä on huippuporukka tekemässä kovalla työmoraalilla töitä asiakkaille.
Yksikään päivä ei ole samanlainen. Välillä on pitkiäkin päiviä, mutta myös vaihtelevia ja mukavia.
Better Or Nothing
VMH PRODUCTIONS OY