
Kolmantena VMH:n haastonurkkaukseen istahtaa maailmanluokan livekuvaaja, alusta asti mukana ollut Joona Hänninen. Tämän päivän Haastonurkkauksessa tietenkin selviää se, mitä ajatuksia VMH:n pitkäaikaisen luottomiehen päässä liikkuu.
Olen Joona Hänninen ja VMH:lla työtehtäviini on nyt 4 vuotta kuuluneet livetuotantojen kuvaus.
Työpäiväni alkaa yleensä iltapäivällä 14-15 aikaan kun tuotantoauto liikahtaa Lappeenrannasta kohteena jokin lähialueen urheilutapahtuma.
Perillä kamerat pystyyn sekä kuva ja äänet minttiin lähetystä varten. Livelähetykset kestää muutaman tunnin, jonka jälkeen tavaroiden purku ja kohti kotia.
Työpäiväni loppuu yleensä puolilta öin.
Vahvuuteni töissä on oma urheilu (penkkiurheilu) tausta, jonka ansiosta tiedän lajeista paljon ja saan kuvan näyttämään hyvältä lähetyksissä. Pystyn myös aika hyvin ennakoimaan pelien tapahtumia, joka auttaa kuvaamisessa. Olen myös vuosien aikana oppinut käyttämään erilaisia kameroita ja pikkuhiljaa tiedän miten ne toimii.
Työn ulkopuolella harrastan urheilua monipuolisesti. Kesällä tulee pyörittyä ympäri suomea heittämässä frisbeegolffia ja talvella neppailen jääkiekkoa. Valmennan myös Saipan alle 18-vuotiaita jääkiekossa.
Unelmana on tulevaisuudessa tehdä työtä urheilun parissa.
Ylivoimaisesti parhaat työkaverit, heidän kova työmoraali sekä kehittymisenhalu.
Paukkumaissit mikroon, näköradio päälle, löhötuolista mukava asento ja nauttimaan maailmanluokan livetuotannoista 🙂
Toisena VMH:n haastonurkkaukseen istahtaa toimiston uusin tulokas. Jalkapallokentiltäkin tuttu hahmo, joka tätä nykyä toimii myös VMH Productions Oy:n kulisseissa aivan jossain muussa roolissa, kun kameran takana.
Olen Eetu Suoraniemi ja vastaan VMH:lla markkinoinnista sekä myynnistä. Pyrin olemaan parhaani mukaan myös Patricin tukena kehittämässä VMH:n liiketoimintaa ja tuomaan uusia näkökulmia aiheeseen kuin aiheeseen.
Työpäiväni ovat tosi erilaisia, mutta toimistolla koneella tulee aika paljon oltua työpäivien aikana. Useimmiten aloittelen työt 9 maissa, mutta myös iltavuoroja tulee välillä tehtyä. Työpäiväni koostuvat pääosin VMH:n sekä meidän asiakkaiden markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta, myynnistä sekä uuden ideoinnista. Toki tulee myös autettua pienyritykselle tyypillisten juoksevien asioiden hoidossa.
Vahvuuksiani töissä ovat monipuolisuus, luovuus ja hahmotan kokonaisuuksia hyvin. Tämän lisäksi olen erittäin luotettava, kurinalainen mutta silti rento työkaveri!
Hyvin olen saanut jutun juonesta kiinni, ja innolla kohti tulevaa. Alussa panostettiin siihen, että pääsen rauhassa tutustumaan VMH:n toimintatapoihin ja Patricilta olen saanut sen tuen mitä olen tarvinnut. Tulevaisuuden tavoitteet ovat selkeänä mielessä ja hyvällä meiningillä painetaan eteenpäin!
Työn ulkopuolella nautin vapaa-ajasta perheen ja ystävien kanssa. Urheilua tulee kulutettua aika lailla kaikissa sen muodoissa. Pelaan itse jalkapalloa ja tykkään käydä ulkoilemassa mm. frisbeegolfin parissa. Tällä hetkellä vapaa-aikaa kuluu kiitettävästi myös ensiasunnon remontin parissa.
Unelmoin asumisesta Saimaan rannalla perheeni kanssa. Tämän lisäksi toivon, että saan tulevaisuudessakin tehdä elannoksi sellaista työtä, josta nautin.
VMH:ssa parasta on porukan työmoraali ja kehittymisen nälkä. On myös mahtavaa päästä tekemään yhteistyötä laajasti eri aloilla toimivien yritysten kanssa päivittäin. Tämän lisäksi nautin siitä, että pääsen tekemään itselle mielekästä työtä ja pystyn vaikuttamaan oman työpäiväni kulkuun.
Lyhyesti sanottuna, tukekaa paikallisia yrityksiä ja seuroja. Laadukas paikallinen yhteistyö vie kaikkia ja kaikkea eteenpäin.